Hallitus 5 / 2015 18.05.2015
LAUSUNTO LIIKUNTAPAIKKAHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTEN KIIREELLISYYSJÄRJESTYKSESTÄ 27.4.2015

Etelä-Suomen aluehallintoviraston käytettävissä valtionavustuksen myöntämiseksi ns. pieniin liikuntapaikkahankkeisiin (hinta alle 700 000 €) on tänä vuonna 3 450 000 €.

Haminan, Kotkan ja Kouvolan alueilta on jätetty 8 valtionavustushakemusta, joiden kustannusarvio on yhteensä 2 415 800 € ja haetun valtionavustuksen määrä on 585 000 €.

Etelä-Suomen AVI pyytää Kymenlaakson Liiton lausuntoa oman alueen hankkeisiin 11.5. mennessä. AVI esittää avustusta myönnettäväksi seuraavasti:
 

Urheilukeskuksen kehittäminen, Arto Tolsa areena, Kotka 124 000 €
Vallikentän perusparannus, Hamina 40 000 €
Kouvolan keskusurheilukentän ratapinnoitteen uusiminen 15 000 €
Yhteensä 179 000 €


Viidelle muulle hakemukselle valtionavustusta ei esitetä.

Määräaikana liitosta on lähetetty Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraava lausunto:

"Kymenlaakson Liitto lausuntonaan esittää, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston esitykset valtionavustuksen myöntämisestä Urheilukeskuksen kehittämiseen, Arto Tolsan areenan ja Vallikentän perusparannukseen ovat perusteltuja.

Aluehallintoviraston esityksestä poiketen asetamme kolmannelle sijalle Myllykosken maapohjahallin peruskorjauksen, jolle esitämme vähintään 40 000 €:n valtionavustuksen myöntämistä.

Kouvolan kaupungin näkemyksen mukaan Myllykosken maapohjahalli on selvästi tärkein kohde. Hallin nykyinen käyttöaste on heikko johtuen hallin huonosta kunnosta. Suunnitelmissa on tehdä halliin keinonurmi, parantaa valaistusta ja lämmitystä. Näin halli muuttuisi vetovoimaiseksi sekä liikuntajärjestöjen että koulujen kannalta. Korjattua hallia käyttäisi neljä jalkapalloseuraa, pesäpallo- ja jenkkipalloseura, yhteensä n. 1500 harrastajan pohja. Hallin monipuolista käyttöä voidaan peruskorjauksella lisätä merkittävästi. Liitteenä alustava käyttö vuorolista talvikaudelle 2015-16."

Liite

Esityslistan liitteenä lausuntopyyntökirje liitteineen.

Lausuntopyyntö.pdf   (76kt)
liikuntapaikan perustamis hankkeet 2015 esavi pienet.pdf   (97kt)
Lausunto liikuntapaikkahankkeiden valtion.pdf   (50kt)
Myllykosken maapohjahalli.pdf   (74kt)
Kotka_ lähiliikuntakustannusarvio.pdf   (62kt)
Esitys Hallitus

Merkitään tiedoksi.

Päätös Hallitus

Hyväksyttiin esityksen mukaan.