Hallitus 1 / 2015 19.01.2015
LUOVI - LUONNOSTA VIRTAA TYÖNHYVINVOINTIPALVELUJEN INNOVOINTIIN PK-YRITYKSISSÄ

Hakemusnumero 300230
Viranomainen: Uudenmaan liitto
Hakijan virallinen nimi: Helsingin yliopisto
Toimintalinja 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen
5.1. Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen

Alkamispäivämäärä 1.1.2015
Päättymispäivämäärä 31.12.2015

Hankkeen sisältö
LUOVI - Luonnosta virtaa työnhyvinvointipalvelujen innovointiin pk-yrityksissä -hankkeen tavoitteena on edistää vihreän talouden yritystoimintaa ja tukea Lahden ja Kouvolan seutujen pk-yrityksiä luonto- ja eläinperusteisten työhyvinvointipalvelujen ja -tuotteiden innovoinnissa ja tuotteistamisessa. Hankkeen seurauksena pk-yritykset tuovat markkinoille uusia tai merkittävästi parannettuja työhyvinvointipalveluja tai -tuotteita. Käyttäjälähtöisten työhyvinvointipalvelujen tuotekehityksessä huomioidaan sukupuolten erityisyys ja kestävän kehityksen periaatteet sekä hyödynnetään ICT-sovelluksia ja eri alojen asiantuntijoiden osaamista (esim. sosiaali- ja terveysalan, matkailualan sekä luovien alojen ammattilaiset, työnkehittäjät).

Hankkeen lähtökohtana on tutkimustietoon perustuva lisääntynyt kiinnostus luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia kohtaan. Luonto muun muassa elvyttää stressistä, kohottaa mielialaa sekä parantaa keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, mikä edesauttaa oppimista. Luonnossa ja eläinten parissa oleskelu vaikuttaa myös epäsuorasti työn tuottavuuteen ja laatuun lisäämällä psyykkistä hyvinvointia ja ylläpitämällä työkykyä. Työhön liittyvällä viherkokemuksella on havaittu olevan vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin. Työhyvinvointi on noussut laajasti tunnustetuksi organisaatioiden strategiseksi menestystekijäksi. Sen merkityksestä puhutaan yhä enemmän myös työurien pidentämiseen ja työssä jaksamiseen liittyvissä pohdinnoissa. Työhyvinvointia kehittämällä voidaan vaikuttaa henkilöstön tietoihin, taitoihin, luovuuteen ja innovatiivisuuteen.

Tarvetta luonto- ja eläinperusteisten työhyvinvointipalvelujen uudelleen tarkasteluun ja kehittämiseen lisää myös se, että kaupungistuneessa yhteiskunnassa luonto ei ole osa suomalaisten arkea samalla tavoin kuin aiemmin. Yhä tiedostetumpaa on huoli nuorempien sukupolvien - erityisesti miesten - luonnosta vieraantumisesta. Tällöin on entistä enemmän kysyntää ohjatuille ja opastetuille luontoaktiviteeteille. Erityisesti teknologiaa voidaan hyödyntää välineenä luontokiinnostuksen herättämiseksi ja hyvinvointivaikutusten mittaamiseksi.

Luonnon hyvinvointivaikutuksilla on huomattava taloudellinen merkitys: hyvinvointipalveluilla on suuria liiketoimintamahdollisuuksia ja hyödyt voivat näkyä myös terveydenhuoltokustannusten säästöinä tai työn tuottavuuden lisääntymisenä. Luonto
halutaan kytkeä Suomessa nykyistä voimakkaammin osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintaympäristöjä.

Hankkeen tavoitteena on 1) kartoittaa luonto- ja eläinperustaisista työhyvinvointipalveluista kiinnostuneiden pk-yritysten valmiudet, tarpeet, resurssit ja tulevaisuuden odotukset, 2) innovoida ja kehittää uusia käyttäjälähtöisiä ja ICT:tä hyödyntäviä luonto- ja eläinperustaisia työhyvinvointipalveluja, 3) luoda sektorirajat ylittävä yhteistyöverkosto ja 4) selvittää toiminnalle soveltuva jatkorahoitus sekä kansalliselta että kansainväliseltä tasolta. Hankkeessa tehdään selvitykset luonto- ja eläinperusteisten työhyvinvointipalvelujen kysynnästä sekä tarjonnasta ja kehittämispotentiaalista. Sekä Kouvolan että Lahden seudulla järjestetään kolme kumppanuuspöytäkokoontumista, joissa kehitetään uudenlaisia työhyvinvointipalveluja ja muodostetaan yhteinen arvoverkosto. Molemmilla alueilla toteutetaan yksi luonto- ja eläinperusteisten työhyvinvointipalvelujen pilotointi, johon osallistetaan sekä pk-yrittäjiä että heidän asiakkaitaan.

Kyseessä on käynnistämis- ja pilotointihanke laajemmalle luonto- ja eläinperusteisia työhyvinvointipalveluja kehittävälle yhteistyötoiminnalle.

Hankkeen toiminta kohdistuu usean maakunnan alueelle
Maakunnat: Kymenlaakso, Päijät-Häme
Seutukunnat: Kouvolan, Lahden
Kunnat: Kouvola, Lahti

Kustannukset Yhteensä €
1 Palkkakustannukset 73 350€
2 Ostopalvelut 22 000€
3 Kone- ja laiteinvestoinnit 0
4 Rakennukset ja maa-alueet 0
5 Muut kustannukset 0
6 Flat rate 17 604€
Kustannukset yhteensä 112 954€
7 Tulot 0
Nettokustannukset yhteensä 112 954€

Rahoitus Yhteensä € Osuus nettokustannuksista(%)
1 Haettava EAKR- ja valtionrahoitus 79 068 € (70%)
2 Kuntien rahoitus 10 467 € (9,3%)
3 Muu julkinen rahoitus 23 419 € (20,7%)
4 Yksityinen rahoitus 0 0
Rahoitus yhteensä 112 954 € (100%)

Rahoittajan arvio hankkeesta
Hankkeessa luodaan luonto- ja eläinperustaisesta työhyvinvoinnista ja sen liiketoiminnallisesta kehittämisestä kiinnostuneiden toimijoiden verkosto. Hanke ei ole erityistavoite 5.1 mukainen (arviointipisteet 20/50) eikä se vastaa haun Etelä-Suomen eikä maakunnallisiin painotuksiin.

Esitys MYRS

Ei rahoituskelpoinen

Päätös MYRS

Esityksen mukaan.

Esitys Hallitus

Kymenlaakson maakuntahallitus päättää esittää Uudenmaan liitolle LUOVI - Luonnosta virtaa työhyvinvointipalvelujen innovointiin pk-yrityksissä -hankkeen hylkäämistä ja että hanketta ei osarahoiteta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjelmasta eikä hankkeelle kohdisteta haettua EAKR- ja valtion rahoitusta.

Päätös Hallitus

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

-------------------