Hallitus 1 / 2015 19.01.2015
RUOTSINSALMI - MERIHISTORIAN KÄÄNNEKOHDASTA KULTTUURIEN KOHTAAMISPAIKAKSI

Hakemusnumero 300586
Viranomainen: Uudenmaan liitto
Hakijan virallinen nimi: Kotkan kaupunki
Osatoteuttajat: Suomen merimuseo (Museovirasto)
Toimintalinja 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen
4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta

Alkamispäivämäärä 1.11.2014
Päättymispäivämäärä 31.8.2017

Hankkeen sisältö
Hanke kehittää kulttuurista toimintaympäristöä Pohjoisen kasvukäytävään akselilla Tukholma, Helsinki, Kotka ja Pietari. Hankkeen keskeiset yhteistyökumppanit ovat Statens Maritima Museerna Ruotsissa, Helsingin yliopisto, Museovirasto, Kansallisarkisto ja Kotkan kaupunki Suomessa sekä Venäjän laivaston museo ja Venäjän laivaston arkisto Pietarissa.

Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon yhteishanke tulee vahvistamaan Merikeskus Vellamon (Kotka)kansainvälistä asemaa merellisen kulttuuriosaamisen keskuksena Itämeren alueella. Se vahvistaa merikeskuksen tunnettuutta ja matkailullista kiinnostavuutta. Kansainvälinen asema konkretisoituu ensimmäisen kerran Ruotsinsalmi-seminaarissa kesällä 2015. Seminaarissa pohditaan merihistoriallisen tiedon levittämistä uuden tekniikan avulla. Järjestelyissä hyödynnetään hankkeen yrityskumppani Google Inc:n osaamista ja asiantuntijoita.

Hankkeen ytimen muodostaa Ruotsinsalmen meritaistelusta ja Kustaa III:n Venäjän sodasta (1788-90) toteuttava laaja näyttely (n. 800 m2). Samalla tehdään saavutettavaksi ja tuotteistetaan yli 50 vuoden meriarkeologinen tutkimushistoria ja hankekumppanien omistavat mittavat esine- ja arkistokokoelmat. Innovatiivisesti uusinta tekniikkaa hyödyntävä ja Kotkan seudun peliklusterin avulla toteutettava näyttely tulee olemaan voimakkaan elämyksellinen kokonaisuus, joka kertoo neljällä kielellä "suuren tarinan" Suomenlahden itäisen rannikon omaleimaisesta merellisestä sotahistoriasta ja yhdestä Itämeren alueen merkittävimmistä vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelualueesta. Näyttelyn toimivuus ja elävyys perustuvat uuteen palvelu- ja tuotekonpseptiin. Näyttelyn tekninen suunnittelu avaa peliteollisuudelle mahdollisuuksia tuotteistaa sovelluksia museo- ja kulttuurialalle.

Hanke tuo uutta ja vahvistavaa tietoa merellisen kulttuuriympäristön suojeluun. Hankkeessa selvitetään myös tavat hyödyntää vastuullisesti Ruotsinsalmen vedenalaisen suojelualueen matkailulliset ja tähän asti käyttämättömät sukellusturismin liiketoiminnan mahdollisuudet. Tässä tehdään läheistä yhteistyötä Museoviraston ja seudun matkailutoimijoiden kanssa.

Hanke tuo uutta ajattelua museonäyttelyiden tuottamiseen. Näyttelyn rakentamisessa, materiaaleissa ja ylläpidossa haetaan mahdollisimman vähähiiliset ratkaisut ja samalla tutkitaan keinot, joilla koko Merikeskus Vellamon toiminta ja ylläpito ohjautuu energiatehokkaaksi ja kestävän kehityksen arvot läpileikkaavasti huomioon ottavaksi.

Hankkeen toiminta kohdistuu yhden maakunnan alueelle
Maakunnat: Kymenlaakso
Seutukunnat: Kotkan-Haminan
Kunnat: Kotka

Kustannukset Yhteensä €
1 Palkkakustannukset 262 650€
2 Ostopalvelut 237 600€
3 Kone- ja laiteinvestoinnit 535 500€
4 Rakennukset ja maa-alueet 0
5 Muut kustannukset 67 999€
6 Flat rate 63 036€
Kustannukset yhteensä 1 166 785€
7 Tulot 0
Nettokustannukset yhteensä 1 166 785€

Rahoitus Yhteensä € Osuus nettokustannuksista(%)
1 Haettava EAKR- ja valtionrahoitus 766 719 € (65,7%)
2 Kuntien rahoitus 150 033 € (12,9%)
3 Muu julkinen rahoitus 150 033 € (12,9%)
4 Yksityinen rahoitus 100 000 € (8,6)
Rahoitus yhteensä 1 166 785 € (100%)

Rahoittajan arvio hankkeesta
Hankkeessa tavoitellaan merihistoriallisen tiedon levittämistä uuden tekniikan avulla ja näyttelyn tekninen suunnittelu avaa peliteollisuudelle mahdollisuuden tuotteistaa sovelluksia museo ja kulttuurialalle. Hankkeessa mukana olevan Googlen osaamista ja asiantuntijoita on tarkoitus hyödyntää Ruotsinsalmi-seminaarin järjestelyissä. Hanke on mielenkiintoinen, sopii rakennerahasto-ohjelmaan (arviointipisteet 27/60) ja on maakunnan painotusten mukainen (Innovatiiviset palvelut). Hankkeen ostopalvelut sekä kone ja laitehankinnat ovat kuitenkin kustannuksiltaan niin suuret, että Kymenlaakson Liitolle ei ole mahdollisuutta rahoittaa hanketta.

Esitys MYRS

Ei rahoituskelpoinen.

Päätös MYRS

Esityksen mukaan.

Esitys Hallitus

Kymenlaakson maakuntahallitus päättää esittää Uudenmaan liitolle Ruotsinsalmi - Merihistorian käännekohdasta kulttuurien kohtaamispaikaksi -hankkeen hylkäämistä ja että hanketta ei osarahoiteta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjelmasta eikä hankkeelle kohdisteta haettua EAKR- ja valtion rahoitusta.

Päätös Hallitus

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

-------------------