Hallitus 2 / 2017 16.10.2017
MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN NIMEÄMINEN KAUDEKSI 2017-2021 (MKH 16.10.2017)

Maakuntahallitus 18.9.2017:

Maakunnassa on alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden ja rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä. Maakuntahallitus asettaa yhteistyöryhmän.

Yhteistyöryhmästä ja sen tehtävistä säädetään laissa alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014). Yhteistyöryhmän jäsenet asetetaan aluekehityslain 24 §:n 4 momentissa mainittujen osapuolten ehdotuksesta kunnanvaltuuston toimikaudeksi (lain 24 § 3 mom).

Kymenlaakson maakunnan yhteistyöryhmässä on puheenjohtajan lisäksi kattavasti edustettuina osapuolina

1)    Kymenlaakson Liitto ja sen jäsenkunnat (7 edustajaa+puheenjohtaja)

2)    ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut yhteistyöryhmän tehtävien kannalta merkittävät valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot (4 edustajaa)

3)    alueen kehittämisen kannalta keskeisiä tahoja kuten työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä, sekä kansalaisyhteiskuntaa kuten ympäristöjärjestöjä ja tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä vastaavia järjestöjä (7 edustajaa)

Maakuntahallitus nimeää yhteistyöryhmälle puheenjohtajan, jonka tulee olla kuntalaissa tarkoitettu luottamushenkilö, sekä yhteistyöryhmässä edustettuina olevien osapuolten ehdotuksesta kolme varapuheenjohtajaa (1, 2. ja 3. varapuheenjohtaja), joiden tulee olla yhteistyöryhmän jäseniä.

Yhteistyöryhmän pysyviä asiantuntijoita ovat Uudenmaan liiton (RR-liitto) ja Hämeen ELY-keskuksen (RR-ELY) edustajat. Yhteistyöryhmä voi kutsua yhteistyöryhmään myös muita pysyviä asiantuntijoita. Lisäksi yhteistyöryhmä voi kutsua asiantuntijan kokoukseen yksittäisen asian käsittelyn ajaksi. Asiantuntijat eivät ota osaa päätöksentekoon.

Työjärjestyksen mukaisilta toimijoilta on pyydetty esitykset maakunnan yhteistyöryhmään nimettävistä jäsenistä ja varajäsenistä. Esitykset on koottu liitteeseen.

Lisätietoja hallintopäällikkö Ulla Silmäri, gsm 044 559 8651

Esitys:
Maakuntahallitus
1. hyväksyy MYR:n jäsenet ja varajäsenet sekä asiantuntijajäsenet liitteen mukaisesti
2. toteaa, että Kouvolan seudulta kolme jäsentä (Iitti 1 ja Kouvola 2)
3. nimeää MYR:riin neljä jäsentä ja varajäsentä
4. nimeää yhteistyöryhmän jäsenistä puheenjohtajan (luottamushenkilö) sekä 1., 2. ja 3. varapuheenjohtajan

Päätös:
Valmistellaan uudelleen mm. tasa-arvolain säännösten pohjalta.

-------------------------------

Maakuntahallitus 16.10.2017:

Kouvolan kaupunki on ehdottanut varsnaisen jäsenen Pirjo Hedmanin tilalle Tapio Karvosta. Iitin kunta on ehdottanut varsinaiseksi jäseneksi Anniina Peltolan tilalle Atte Savelaista ja hänen varajäsenekseen Olli Pasilan tialle Anniina Peltolaa. Kaakkois-Suomen ELY-keskus on ehdottanut varsinaiseksi jäseneksi Hanna Kailaston tilalle Jyrki Pitkästä ja asiantuntijajäseneksi Jyrki Pitkäsen tilalle Hanna Kailastoa. Kymen Yrittäjät ovat ehdottaneet varsinaiseksi jäseneksi Hannu Lehtistä ja varajäseneksi Tiina Mobergia.

Liite

Esityslistan liitteenä pävitetty koonti  esitetyistä jäsenistä ELY-keskuksen, Kymen Yrittäjien, Kouvolan ja Iitin muutosehdotukset huomioituna.

MYR jäsenet 2017-2021_hallitus 16_10_2017.pdf   (100kt)
Esitys Hallitus

Maakuntahallitus

1. hyväksyy MYR:n jäsenet ja varajäsenet sekä asiantuntijajäsenet liitteen mukaisesti

3. nimeää MYR:riin kolme jäsentä ja varajäsentä, joista varsinaisista jäsenistä vähintään yhden on oltava mies ja varajäsenistä vähintään yhden on oltava nainen

4. nimeää yhteistyöryhmän jäsenistä puheenjohtajan (luottamushenkilö) sekä 1., 2. ja 3. varapuheenjohtajan

5. maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpanoa täydennetään kansalaisjärjestöjen osalta

Päätös Hallitus

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Maakuntahallitus valitsi maakunnan yhteistyöryhmään seuraavat jäsenet (suluissa henkilökohtainen varajäsen):

Harri Helminen (Sami Virtanen)

Jari Elomaa (Eeva Rautamaa)

Mirja Lonka (Maija Lehtomäki) 

Maakuntahallitus valitsi puheenjohtajaksi Harri Helminen, 1. varapuheenjohtajaksi Leena Gunnarin, 2. varapuheenjohtajaksi Jouko Lehtorannan ja 3. varapuheenjohtajaksi Jari Elomaan.

------------------------------