Hallitus 2 / 2016 22.02.2016
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 (22.2.2016)

Henkilöstökertomus on osa vuodelta 2015 laadittavaa tilinpäätöstä. Kertomus tehtiin ensimmäisen kerran vuodelta 2009. Sen sisältö noudattaa edelleen vuonna 2003 annettua kunta-alan henkilöstöraporttisuositusta. Henkilöstöraportoinnin tavoitteena on tukea henkilöstöjohtamista, henkilöstön työhyvinvointia ja työn tuloksellisuutta.

Raportissa on tunnuslukuja, jotka on helposti saatavissa ja joita seurataan aikasarjana

Liite

Esityslistan liitteenä henkilöstökertomus 2015.

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015.pdf   (218kt)
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015.pdf   (239kt)
Esitys Hallitus

Merkitään tiedoksi ja saatetaan maakuntavaltuustolle tiedoksi.

Päätös Hallitus

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

-------------------------