Hallitus 1 / 2015 19.01.2015
MOOTTORIURHEILUN KOULUTUKSEN SEKÄ INNOVAATIOYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

Hakemusnumero 300572
Viranomainen: Uudenmaan liitto
Hakijan virallinen nimi: Kouvolan aikuiskoulutuskeskus
Toimintalinja 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen
4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta

Alkamispäivämäärä 1.1.2015
Päättymispäivämäärä 31.12.2017

Hankkeen sisältö
Suomi on tunnettu maailmalla moottoriurheilun osaamisesta. Moottoriurheilun tarvitsemien mekaanikkojen koulutus on kuitenkin Suomessa lähes olematonta ja muuallakin maailmassa vähäistä. Alan ammateissa on suuri vaihtuvuus ja siksi uusien mekaanikkojen ja insinöörien tarve on jatkuva. Suomessa moottoriurheilu perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön ja harrastustoimintaan. Ala on kuitenkin myös Suomessa ammattimaistumassa ja sille syntyy uusia työpaikkoja.

Hankeen tavoitteena on perustaa Kymenlaaksoon kansallisesti ja kansainvälisesti korkeatasoinen ja kiinnostava autotekniikan koulutuspolku (toinen aste ja ammattikorkeakoulu) automekaanikkojen sekä kilpailu- ja datainsinöörikoulutukseen. Hankkeen toisena tavoitteena on moottoriurheiluun soveltuvan oppimisympäristön rakentaminen. Oppimisympäristön vaatimukset on selvitetty hanketta edeltävässä esr-hankkeessa.

Hankkeen tuloksena syntyy koulutusympäristön ja –ohjelmien lisäksi myös innovaatioympäristö, jossa voidaan kehittää uusia tuotteita ja toimintatapoja. Koulutuksesta voi syntyä myös tuoteinnovaatioita sekä spin off –yrityksiä niiden ympärille. Koulutuksen yhteydessä on myös mahdollista kehittää ulkopuolisille tahoille myytäviä tuotteita ja palveluita

Hankkeen toiminta kohdistuu yhden maakunnan alueelle
Maakunnat: Kymenlaakso
Seutukunnat: Kouvolan, Kotkan-Haminan
Kunnat: Iitti, Kouvola, Kotka

Kustannukset Yhteensä €
1 Palkkakustannukset 330 329€
2 Ostopalvelut 50 000€
3 Kone- ja laiteinvestoinnit 105 000€
4 Rakennukset ja maa-alueet 0
5 Muut kustannukset 0
6 Flat rate 79 279€
Kustannukset yhteensä 564 608€
7 Tulot 0
Nettokustannukset yhteensä 564 608€

Rahoitus Yhteensä € Osuus nettokustannuksista (%)
1 Haettava EAKR- ja valtionrahoitus 395 226 € (70%)
2 Kuntien rahoitus 60 000 € (10,6%)
3 Muu julkinen rahoitus 60 000 € (10,6%)
4 Yksityinen rahoitus 49 382 € (8,7%)
Rahoitus yhteensä 564 608 € (100%)

Rahoittajan arvio hankkeesta
Kymenlaakson Liitto on arvioinut kaikki maakuntaan kohdistetut hankehakemukset. Määrärahojen niukkuuden vuoksi voidaan rahoittaa vain arvioinnissa eniten pisteitä saaneita hankkeita. Moottoriurheilun koulutuksen sekä innovaatioympäristön kehittäminen -hanke on saanut arvioinnissa pisteitä 29/60. Hanke kohdistuu Kymenlaakson maakuntaohjelmassa tunnistettuihin kehittämiskohteisiin, mutta se ei ole tämän hakukierroksen teemoihin sopiva.

Esitys MYRS

Ei rahoituskelpoinen.

Päätös MYRS

Esityksen mukaan.

Harri Kivelä poistui paikalta asian käsittelyn ajaksi.

Esitys Hallitus

Kymenlaakson maakuntahallitus päättää esittää Uudenmaan liitolle Moottoriurheilun koulutuksen sekä innovaatioympäristön kehittäminen -hankkeen hylkäämistä ja että hanketta ei osarahoiteta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjelmasta eikä hankkeelle kohdisteta haettua EAKR- ja valtion rahoitusta.