Hallitus 3 / 2019 11.03.2019
VĂ„LIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO / KOUVOLAN EDUSTAJAT

HE 15/2017 sisältää voimaanpanolain, jonka 7 §:n mukaan väliaikainen valmistelutoimielin johtaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelua. Samaisessa pykälässä on määritelty tehtävät, toimivalta ja kokoonpanon määräymisperusteet.

Kymenlaaksossa sote- ja maakuntauudistukseen liittyvän väliaikaisen valmistelutoimielimen nimeämistä koskeva neuvottelukokous järjestettiin maakuntaliiton toimesta keskiviikkona 21.6. 2017 maakuntatalolla. Kymenlaakson kuntien, Carean, Kympen, ELY-keskuksen, TE-toimiston ja Kymenlaakson Liiton edustajat sopivat väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta. 

Maakuntahallitus nimesi neuvottelukokouksen mukaisen työryhmän kokouksessaan 21.8.2017. Lainsäädännön puuttuessa työryhmä on johtanut maakuntauudistusvalmistelua ja päätöstä edellyttävät asiat on tuotu maakuntahallituksen ja maakuntajohtajan päätettäväksi.

Kymsoten käynnistyminen merkitsee välttämättömiä muutoksia työryhmän kokoonpanoon, koska osa kuntien ja kaupunkien nimeämistä edustajista on siirtynyt Kymsoten palvelukseen.

Kouvolan kaupunki on ilmoittanut edustajansa väliaikaisessa valmistelutoimielimessä seuraavasti:
 

Jäsen Varajäsen
Vesa Toikka, liikunta- ja kulttuurijohtaja Hellevi Kunnas, talousjohtaja
Arja Kumpu, hyvinvointijohtaja Minna Anttila, maaseutupalvelujen johtaja
Katja Tommiska, hallintojohtaja Sirpa Mäntynen, tietohallintojohtaja

 
Lisätietoja muutosjohtaja Jussi Lehtinen, gsm 0400 644 206.

Esitys Hallitus

Merkitään tiedoksi Kouvolan kaupungin nimeämät jäsenet.